Käväistiin eilen possusen kanssa metsälenkillä, jonka alkuun tein jäljen. Keppejä ei edelleen ole jäljelle laitettu, mutta pituutta oli jo ihan kivasti. Auton luona kun laitettiin valjaat päälle, alkoi Nappula jäljestää reittiä jäljen alkuun ja hyvin löysikin oikeaan paikkaan. :)

Nappi meni noin viiden metrin päässä edellä (liinalla pituutta 10 metriä), kokeilin päästää vähän pidemmäs, mutta alkoi selkeästi vähän empiä. Täytyy vaan pikkuhiljaa pidentää välimatkaa ja ehkä ne kepitkin ottaa mukaan. Kun vaan osaisi päättää miten niiden kanssa toimia.

982494.jpg
Jälkikoira vauhdissa.

Napin kanssa on hupaisaa liikkua ihan kahdestaankin, jätkä kun kiitää satanen lasissa mättäältä toiselle. Itsekin seikkailin keskelle suoaluetta, josta koiruus vasta innostuikin ja pinkoi ympärilläni minkä kintuistaan pääsi.

Luoksetulo on mukavan varmaa, ja edelleen sitä vahvistetaan satunnaisin palkkauksin. Mutta Nappi onkin aina ollut tarkka siitä missä oma lauma on eikä edelleen kovin kauas irtoa.

982495.jpg
Yritettiin vähän poseerata, mutta vähänän tuo on mutkalla koko koira. :)