Oltiin eilen koiranpäiväntapahtumassa Tuomarinkylässä, kiitokset kyydityksestä Sannalle ja Seralle. Allekirjoittanut köhi puolen matkaa keuhkojaan pihalle, mutta olipa kyllä kannattava reissu; tuli muistuteltua Napille miten porukassa liikutaan ja itsekin sain taas luottoa siihen, että Nappi kyllä osaa olla nätisti keskellä vilinää. Bonuksena ratajuoksun kokeilu.

Ajattelin, että näinköhän lähtee Napanderi rievun perässä suoraa juoksemaan. Odoteltiin vuoroamme, enin osa koirista todellakin lähti vieheen perään sata lasissa. Serakin pinkoi vauhdilla. Helmi the pedlington se vasta lähtikin, hyvä Helmi! Ja yllätyksenä, myös Nappi lähti juoksemaan pitkin nurmea riepu edellään. Vähän siitä näki, että välillä ihmetteli mitä hittoa tässä tehdään eikä mielestäni juossut ihan täysillä, mutta kuitenkin! En olisi uskonut, että mamman pikku pullamössö lähtee tolviisii pinkomaan. Hienoa! Jos olis toisen kerran vielä saanut testata, olis voinut mennä jo ihan täysillä.

Paluumatkalla piipahdettiin Ojangossa agilityesteitä morjentamassa. Vähän putkea, aitaa, puomia ja A:ta. Sanna kommentoi, että kannattaisi varmaan opettaa joku selkeä kohta johon koira kontakteilla pysähtyy. Lähinnä voisi olla kätevin, että etutassut maassa takatassut esteellä. Ja ihan tottahan se on, mä olen lähinnä pitänyt siitä huolen, ettei otus rynni täysillä läpi, mutta eipä se tosiaan tiedä missä kohtaa pitäisi jarrua painaa (en tiedä itsekään:). Eli kenties tästä lähin etutassut vakaasti maan pinnalle alastulolla.

Toinen hyvä pointti Sannalta; Nappi kun vähän meinaa varastella lähdön kanssa, niin mitäs jos ei joka kerta mennäkään esteelle vaikka siinä edessä seisoskellaankin. Ei tullut itselle mieleenkään, vaikka todellakin se voisi auttaa. Kyllä se vaan aina jeesaa kun joku muu vähän katsoo ja kommentoi. :)

Tänään ollaan nukuttu, nukuttu ja nukuttu. Eilistä köhimistä seurasi kuume, aamulla olin aivan puolikuollut. Avo olisi käyttänyt Napin pihalla ennen kuin lähti töihin, mutta mitäs sanoi Nappi - en tuu, kello on seitsemän, haista pee, mur! Oli ja pysyi sängyn alla. :P Noh, mä nousin jossain vaiheessa, käytiin pieni aamukävely ja sitten unta palloon. Heräsin kun puhelin soi, kello oli kolme iltapäivällä. Oho! Nappikin oli ihan hissukseen nukkunut koko päivän. On kyllä toisaalta ollut aika touhurikas viikko, joten varmasti ihan hyvä ennen huomista messaria saada kunnon lepopäivä koirallekin.