Vietin tämän päivän mökkeillen Napin kanssa. Seuranamme myös isäni ja hänen naisystävänsä, heillä tulee olemaan kunnia hoitaa Nappi kun meikäläiset huitelee Atlantin takana. Onneksi Nappi ei tiedä moisesta vielä mitään, mutta kyllä taitaa pojalla hymy hyytyä kesäkuun lopulla..

Tänään siis mökillä. Kävimme soutelemassa läheisellä järvellä, se olikin Napin ensimmäinen venekeikka. Muutoin meni oikeen hyvin, paitsi että soutaminen oli tosi tylsää ja herranjestas kun mamma ei soutanutkaan vaan istui veneen perällä - Nappi istui keulassa ja siinä oli melkeen kaksi metriä meidän välillä. Vinkuvonku. Mutta hyvä suoritus kuitenkin, ei pelottanut eikä tarttenut onkia koiraa keskeltä järveä. :) Käväistiin vastarannalla eväitä syömässä, Nappi ui ja riehui uintilelun kanssa.

Tehtiin pitkästä aikaa jälkeäkin. Nappi muisti jo valjaita puettaessa, että hei nyt pitää nuuskia maata ja jälki sujuikin tosi hyvin. Noin 50 metriä tein, ens kerralla voi tehdä reilusti pidemmän.

Nyt on totaalisen raato koira sohvalla nukkumassa. Kyllähän se silti tulikin touhunneeksi. Ensin aamulla puolisen tuntia agia, pieni lenkki, tunnin automatka mökille, kolmen tunnin veneretki, jälki, riehumista mökin pihalla ja tunnin automatka takaisin kotiin. Aamulla kasilta lähdettiin ja illalla kuudelta takaisin. Väsyy se vesikoirakin joskus. Ja väsyttää kyllä omistajaakin.

1606726.jpg
Veneilijä

1606731.jpg
Tosimiehet juo laidan yli..

1606735.jpg
..ja ui veneen vierellä.

1606738.jpg

1606740.jpg

1606741.jpg

Mökin puukatokseen oli räksä tehnyt pesän, siellä nukkui neljä pientä poikasta:
1606744.jpg

1606749.jpg
Tässä mää uinun ja oottelen jotta mamma toisi ruokaa.