Kahdeksan kappaletta pieniä karvapalleroita kokoontui eilen Vuosaareen aikeenaan temmeltää. Atte pääsi jälleennäkemään kaksi siskoaankin, Siirin ja Tessan. Pientä kaunaa oli pentulaattikoajoilta jäänyt, sillä melkoisen rajua 'leikkiä' välillä. Muutoinkin Atte tuumasi alkuun, että parempi vaan hyökätä, ettei kukaan muu ehdi ensin. Aika katu-uskottavaa kun 8 viikkoinen pentu käy ärinällä päälle ja ärisee vielä silloinkin kun nostetaan niskavilloista rauhottumaan. Alkujännityksen jälkeen alkoi leikit sujua puolin ja toisin, seuraavilla treffeillä menee varmasti vielä paremmin.

Olimme Kallahdessa, meren rannalla. Kaikki muut pennut kävivät kahlaamassa ja yksi jopa laittautui makoilemaan veteen - paitsi Atte, se ei mennyt vahingossakaan veteen. Vastauksena Sannan edelliseen kommenttiin ja Aten vesikoiramaisuuteen: ei ui vielä. :) Ollaan oltu Jakomäen hiekkakuopilla pariin kertaan, Atte menee jo aika lähelle vesirajaa, mutta kovin jännää on. Mutta tänään taas lisää harjoitusta peliin niin kyllä se siitä. Ensimmäinen uimamerkki tavoitteena elokuun loppuun mennessä. Ja tokossa avoimeen luokkaan joulukuussa (Atte osaa jo nimensä + katsoa silmiin saadakseen ruokakupin).

1832348.jpg

1832350.jpg

1832352.jpg
Atte pystyhäntä

Treffien lopuksi moikattiin vielä Maisaa, joka odotteli autossa parkkipaikalla. Tessa-siskokin lähti mukaan. Maisalla oli vähän kova vauhti päällä ja alkuun se vain pinkoi pitkin metsää pentujen ihmetellessä. :)

1832355.jpg
Tessa (vas.) ja Atte

1832357.jpg
Atte ja Aten mamma

Napin ja Aten suhteessa tapahtui eilen pienenpieni edistysaskel - leikittiin kaikki kolme yhdessä samalla lelulla. Sain houkuteltua Napin vetämään kanssani Aten rättiä, johon Attekin innolla tarttui ja siinä sitä sitten kiskottiin.