Teoriassahan Atte on 7,5 viikkoinen koiranpentu. Käytännössä se muistuttaa puracellpupun ja termiitin risteytystä.

Tänään lähdin Aten kanssa iltapäivällä käväisemään kynsistudiolla hakemassa ihasteluita, sen jälkeen suunnattiin eläinkauppaan. Haettiin Nappi mukaan ja huruteltiin autolla 'mummolaan'. Lykkäsin Aten matkan ajaksi Rikulta lainattuun kantokassiin, mistä pikkumies ei ollenkaan pitänyt. Hillitön vonkukonsertti kunnes taisi huomata, että jaa ei tää auta ollaan sitten täällä prkl. Atte vetäisi ehkä 20 minuutin tirsat koko neljän tunnin setin aikana (autossa ehkä vähän nukkui, mutta muisti myös tasaisin väliajoin ilmoittaa, että kassissa oleminen on tyhmää) ja ajattelin, että kotona se nukkuu koko illan. Mitä vielä. Ensin vähän sähellettiin avon kanssa, sitten syötiin melkein itsensä kokoista naudannilkkaa (turhauttavaa kun siitä ei meinaa saada mitään irti). Meinasi jo vähän nukkua, mutta nälkä(?) voitti ja edelleen rapisuttelee naudannilkan kimpussa. Jopa Nappi jo nukkuu.

1813891.jpg

Nappi näyttäisi olevan sitä mieltä, että okei tollanen ötökkä täällä nyt on. En silti leiki sen kanssa enkä oikeastaan edes koske siihen eikä se saa koskea muhun. Silti vähän kiinnostaa. Ja lelut ja vesikupin luovutan, jos ötökkä niin haluaa. Ja ötökkää ei näytä ollenkaan haittaavan, että iso karpaasi vähän murahtelee. Kokeili jopa mitä käy jos vähän hännästä puree. :)

Edit: No menihän se käärökin nukkumaan (viisi tuntia setin alkamisesta). Aika kauan se kyllä jaksoi.