Noniin. Ei-niin-fiksu-ihminen tekee pari päivää reilu 10 tuntisia työpäiviä (josta valtaosa päiväkodissa - voin kertoa, ettei ole se kaikkein kevyin duuni). Lisäksi ei-niin-fiksu-ihminen nukkuu liian vähän. No kuitenkin tämä järjetön tyyppi lähtee koiransa kanssa agilitykentälle, ajatellen, että sehän piristää. Olihan iltapäivän aikana juotu hieman energiajuomaakin, hyviin elintapoihin kuuluen. Kentälle saavuttaessa mieli on avoin ja silviisii. Radan koukerot eivät pelästytä (ainakaan kovin paljoa). Pientä jännitystä lisää "yleisö" (jota on peräti kolme kappaletta), ihmisellä kun on vähän vaikeuksia suorittaa kun joku katsoo. Alku lähtee kuitenkin rullaamaan hienosti, Nappi hakeutuu putkeen, pomppii aitoja ja jopa muurin. Menee putkeen ja sieltä hakeutuu ihmisen suuntaan ja kohti rengasta. Mutta sitten:

Nappi bongaa kentän laidalta parit hemaisevat perroneidot, tiputtaa aivot ilmesestikin putken ja renkaan välillä, iskee kuonon neitojen suuntaan ja lukitsee korvat. Hivenen hermostuneena ihminen koettaa saada Napin huomiota itseensä, ei onnistu. Hakee Napin pois ja yrittää saada huomion itseensä, ei onnistu. Hermostuu vähän lisää, ei koiraan vaan tilanteeseen + taisipa siinä tulla pintaan parit muutkin turhaumat kera pienen väsymyksen.

Koira hihnaan ja kentän laidalle hammasta puremaan. Eniten harmittaa, että hermostuttaa.

Hetken kuluttua uutta yritystä, mutta Napin ajatukset ovat aivan jossain muualla. Tämä on uutta Napissa, se kun on tähän asti aika hyvin ollut kuulolla vaikka mitä tapahtuisi. Kai siitä on tullus Mies. Olisin silti toivonut, että Nappi-mieskin innostuisi treenaamisesta niin paljon, ettei naiset kiinnosta.

Kokeiltiin toisella kentällä ja siellä homma sujui ihan ok. Ei edes se haitannut, että Helmi treenaili samaan aikaan samaisella kentällä (vaikka joskus taannoin Nappi rakasta Helmiä varsin kovaan ääneen). Tästä ilahtuneena ja jälleen vähän paremmalla mielellä ihminen vielä kokeilee alkuperäistä kenttää. Ihastuttavat neidot ovat poistuneet ja alkuun vaikuttaakin siltä, että kyllä tämä tästä sujuu. Mutta ei, siellä se taas putken ja renkaan välillä muistuu mieleen ja plörinäksi menee. Vielä nopea paluu toiselle kentälle, jotta saadaan ok meininki viimeiseksi kokemukseksi.

Itse jos olisin omaa toimintaani vierestä seurannut, olisin varmaan miettinyt, että rauhoitus nyt. Ja sekös hermostuttaa entistä enemmän kun tietää mikä olisi fiksua, muttei saa sitä aikaiseksi.