Mamman pikku psykopaatti pääsi HSKH:n pentuagiryhmään. :) Parin viikon päästä sunnuntaina aloitetaan, sitä ennen opetellaan kotona paikallaan pysymistä ja maahan menemistä. Atte the agilitykoira!

Napin kanssa tein radanpätkää, jossa kokeilin vauhdikkaita kontakteja ja ihan hyvin meni. Vaikeutta tuotti A, jonka alla oli putki - parin toiston jälkeen tajusin nostaa käden yläviistoon A:lle mentäessä ja johan meni koira vauhdilla A:lle. :) Hauskaa kun alkaa itsekin vähän tajuta missä mahdollisesti menee pieleen. Toivottavasti en ole keskiviikon kisoissa niin totaalisen kaffella, etten osaa mitään mokia korjata tokalla yrittämällä (kaksi starttia samalle radalle).

Keppien suhteen päätin jo aiemmin tänään, että kujan tekemisellä jatketaan ja onneksi Aten penturyhmän kouluttaja on kujaihmisiä, joten saadaan varmaan häneltäkin vinkkejä.