Ensimmäisestä TehisCupin osakilpailusta jo kirjoittelinkin; eka kierros ok, tokalla ohjaaja sähläsi enemmän kuin laki salliin. Saatiin silti 1 piste. :) Toisessa osakilpailussa meni jo vähän kivemmin ja saaliiksi 4 pistettä, tällä kertaa toka yrittämä meni paremmin kuin eka (jossa hylky kolmannella esteellä Napin lähdettyä suorittamaan puomia hypyn sijaan).

Tällä viikolla oli cupin kolmas ja viimeinen osakilpailu, rata jälleen varsin mukava, joskin muutama aika lennokas kohta. Ensimmäisellä yrityksellä nollarata, mutta ajassa olisi ollut voivomisen varaa - Nappi päätti tutkia ketäs kaikkia radalla on ollut ja kulki enimmäkseen kuono kiinni maassa. Noh, tästä viisastuneena lähestyimme toista yritystä hieman reippaammin ja pidin Napin tiukemmin kontaktissa lähtöalueen tuntumassa. Suoritus olikin selkeästi lennokkaampi, mutta harmillisesti kolmanneksi viimeisellä esteellä, hypyllä, Nappi ohitti esteen (siis pitääkö koiraa ohjata ihan joka esteellä?) ja onnistuin ohjaamaan sen hyppäämään esteen väärältä puolen (kielto 5vp ja hylky 10vp). Joka tapauksessa olin tosi tyytyväinen saatuani koiraan taas vauhtia + kontaktit meni hienosti ja muutoinkin Nappi oli kuulolla.

Lähdimme Maisan ja Suvin + pikkuruisen Ansan kanssa Ojangon lähimetsään köpöttelemään ja naurahtelemaan suorituksillemme. Napin jäljestys ja Maisan "lähden tästä nyt veljeä moikkaamaan ennen kuin suoritan radan"-sekoilu olivat tuttua ja taattua laatua näiltä sisaruksilta. Mietimme, että varmaan nyt kaipaavat meitä palkintojenjaossa, not. :D Käveltiin jo kohti koiraurheilualuetta kun kuuluttivat "ja kolmannella sijalla espajanvesikoira Nappi ja Anu Mustonen". Whaaaat?! Käveltiin pari askelta lisää kun kuuluttaja jatkaa: "voisivatko Maisa ja Nappi tulla sieltä lenkiltä tänne palkintojenjakoon?" Aijaha, joo toki, koirat hihnaan ja kipittämään kohti palkintogaalaa. Maisa oli toka ja Nappi kolmas - Suvi heittikin etukäteen, että aikovat voittaa meidät. Osaa nämä sisarukset näköjään sitten muutakin kuin sekoilla ja sählätä.

Seuraavaksi palkittiin vielä möllimaxien cupin voittajakoira: espanjavesikoira Nappi! :O :) Pokattiin mukaamme kalastuskirja (tämän selaaminen väsyneenä parkkipaikalla sai aikaan melkoisen hihityskohtauksen, uistimet on hassuja), parit dvd:t, cd, t-paita ja erittäin hieno citymarketin kärrypoletti-kaulanauha + erittäin mystinen musta pötkylä, joka ilmeisesti yrittää olla jonkinlainen koirien vetolelun tapainen. :)