Jee, sieltä se saapui, LOMA! Tänä kesänä ei suunnitelmissa ole ulkomaanmatkaa tai muutakaan niin-kovin-ihmeellistä vaan pääpaino on hengailussa ja chillailussa. Ensimmäinen vkoloppu menee Luumäellä Rikun ja omistajan seurassa. Maanantaina suuntaan omalle mökille kera kummankin koiran (olen päättänyt uskaltaa mökkeillä ihan yksinään) ja siellä ollaan aikalailla koko viikko - tai katsotaan nyt iskeekö mökkihöperyys jo ensimmäisten parin tunnin jälkeen ja yhtäkkiä istutaan autossa kohti sivistystä. :) Olen varannut mökille kaikenlaista hommaa, joten eiköhän siellä viihdy.

Loput viisi viikkoa ovatkin sekalaista mökkeilyä sekalaisessa seurassa, juhannuksen viettoa, kotimaan road trippiä, mahdollisesti ruotsinlaivailua, saimaalla purjehtimista ja kotona puuhastelua sekä tietenkin koirien kanssa treenailua ja hömppäämistä. Oma mökki on Mäntsälässä, josta on onneksi kohtuullisen lyhyt matka Ojankoon, joten pääsemme myös ohjattuihin treeneihin vaikka koko kesän. Turhamainen ihminen ei tietenkään unohda kesällä myöskään kampaajalla ja kynsihuollossa käyntiä. :P Ja tokihan sitä täytyy ehtiä käväistä terassilla ja shoppailemassa.

Nahkapossut lienevät mielissään huomatessaan, että huomiota tulee jatkuvalla syötöllä ja ulkoilua piisaa - mökillä ne saavat vaikka nukkuakin ulkona (terassilla) jos vain haluavat.

Jeeee!!!