Viime viikon Atte lomaili allekirjoittaneen kanssa Luumäellä ja Nappi hengasi sedän kanssa kotosalla.

Attemies on todella hurahtanut palloihin ja uimiseen, ei olisi varmaan jättänyt järveä hetkeksikään jossei olisi tarttenut ihmisten perään vahtia. Pallostakaan ei luopunut, jollei palloa laitettu jäähylle. Atte kantoi palloa ihmisille, pudotti eteen ja tapitti palloa odottaen, että se liikahtaa. Ihan mahdoton heppu, mutta onneksi ei komenna heittämään (kopkop). Yhteiselo Rikun kanssa sujui hyvin, joskin aamunälkäisillä poitsuilla meinasi välillä mennä leikki aika totiseksi. Terassille oli varattu parikin ämpärillistä vettä, jonka voisi heittää koirien päälle, muttei niitä onneksi tarttenut käyttää.

Nukuin ekaa kertaa Aten kanssa yläkerrassa (yleensä alakerran lastenhuoneessa, mutta tällä kertaa lapset olivat osan aikaa paikalla), johon pikkumies sopeutui ihmeellisen hyvin. Se jopa kiipesi ylös nukkumaan illalla todettuaan olevansa väsynyt. Aamuisin pientä vinkua, mutta aika hyvin antoi nukkua. Etenkin yllätti miten rauhallisesti Atte suhtautui alakerrassa aamulla liikkuviin lapsiin ja Rikuun, jotka sen oli mahdollista nähdä kaiteen raosta (ehkä Atte katsoi kellosta, että 7.20 ei ihan ole omistajan heräämisaika:). Aten kanssa on kyllä huoletonta reissailla, se ei tunnu paljon stressaavan ja tykkää kaikista. Ei edes karkaillut (tietenkään, kun olin sille ihan pannankin ostanut ja laittanut siihen Napin nimikyltin). Loistoukko.

Nappi sen sijaan hengaili kotosalla, söi ja lepäili. Se on mielestäni vähän pyöristynyt. :) Eli adhd-Nappikin voi lihoa. Tai sitten se on vaan toi karvan kasvaminen. Ja se, että olin viikon katsellut ruikku-Attea.

Sunnuntaina Napilla on aikeena startata agirodussa Nastolassa. Onnea vaan meidän joukkoetovereille; ei olla A) treenattu pariin viikkoon ja B) opittu keppejä. :P Mutta sehän on leikkimielinen epävirallinen kisailu, eiks niin. Pitää vissiin tällä viikolla joku ilta käväistä Ojangossa muistelemassa mistä lajista tässä olikaan kyse.

Kuvareportaasia kuluneista mökkeilyistä sekä omalla että kaverin mökillä tiedossa myöhemmin.

Lomaa tän viikon jälkeen enää kaksi viikkoa. Mutta ei voi valittaa, kuluneet viikot on olleet ihan loistavia (ja oikeastaan tässä alkaa ihan pikkuriikkisen olla ikävä lapsukaisia).