Pottea kun ei leikisti ole olemassa, niin eihän sen nimeäkään voi sanoa. Joten kutsumme sitä nimellä baileys. Pariin ekaan päivään ei mainittavaa muutosta tapahtunut ja Pottea sai kuskata kylpyhuoneeseen jatkuvasti. Siellä se hyppi ovea vasten niin, että seinät jytisi (ja naapurit varmaan ihmetteli).

Tänään alkaa kuitenkin jo tuntua, että ainakin jotain muutosta on tapahtunut. Lähinnä ainakin se, että Potte uskoo kun sitä vähän nykäisee kaulapannasta. Toisaalta se edelleen murisee Napille etenkin jos kyseessä on jotain ruokaan liittyvää ja melkeinpä pelkällä katseella saa Napin perääntymään ja menemään sängyn alle.

Jääkauden suhteen on vaikeaa sanoa, että minkä verran Potte on sitä sisäistänyt. Töpöä se kovasti vispailee ja yrittää tunkea lähelle. Mutta enää se ei yritä häätää Nappia pois ja omia kaikkia rapsutuksia itselleen.

Eli tilanne on rauhallisempi, muttei silti ainakaan vielä niin hyvä kuin se saisi olla. Minua tämä tilanne stressaa todella paljon - on raskasta olla koko ajan valppaana Poten liikkeiden suhteen ja toisaalta harmittaa kun Nappia edelleen toisinaan arveluttaa liikuskella Poten lähellä. Muttei tässä kai muuta voi kun vielä jokunen päivä yrittää ja sitten katsoa minne ollaan päästy.